torstai 27. syyskuuta 2007

Kotiinpaluu on ihanaa!

Olipa hyrisevän mukavaa tulla kotiin Lapista, saada lapset syliin ja koirat rapsuteltaviksi :)

Bussissa istuessa oli monta tuntia aikaa ajatella ja suunnitella Narrin opetusta. Pikkuhiljaa ja uusien asioiden kokeileminen ovat hyviä periaatteita pennullekin. Reilun viikon päästä on Leena Välimäen TOKO-valmennus, jonne pääsemme mukaan. Hienoa, odotan innolla! Samoin on kivaa päästä Reetan pentukurssille ja kehittää kontaktia pentuun. Syksyyn siis mahtuu vaikka mitä mielenkiintoista!

Lappi oli loistavan värikäs. Patikkaretki Aakenukselle oli onnistunut, rinnesoilla rämpiminen ja purojen yli loikkiminen olivat uusia kokemuksia, elämyksiä. On se vaan vaikea uskoa, että suo voi olla kalteva :) Kiitokset Pekalle hyvästä reittivalinnasta!

tiistai 18. syyskuuta 2007

Noppa 10 vuotta!



Noponen siis täytti kokonaiset 10 vuotta 11.9.2007. Kiitos Tuulalle hienosta kelpiestä, jonka kanssa on saanut kokea monet mieliinpainuvat ja hienot hetket. Noppa on ollut meidän perheessä mukana kaikissa tärkeissä asioissa. Noppa on koira, jollaisen saa vain kerran elämänsä aikana. Hieno tyyppi, joka tuntuu vanhuksen oikeudella hieman vedättelevän minua. Nopassa ei ole yhtään ilkeyttä, joten vedätelköön joissakin asioissa :)

Narri-sähikäinen on erilainen kelppari. Näyttää, että minulla on monta asiaa opittavana nuoren koirasen kanssa ennen kuin saan yhteistyömme toimimaan. On hienoa, että on haasteita ja tilaisuuksia oppia uusia asoita. Toivottavasti osaan ratkaista asiat koiran kannalta hyvällä tavalla ja hyödyntää tuota toimintatarmoa. (Olen epäilemättä sitä mieltä kymmenen vuoden kuluttua, että Narri on koira, jollaisen saa vain kerran elämässään eli hieno on pentunenkin :))

Koirat lähtevät huomenna viikoksi hoitoon Minnalle työmatkani ajaksi. Tuntuu kovin haikealta jättää perhe tänne. Levollisuutta oloon toki tuo tieto, että lapsilla ja koirilla on hyvä olla, vaikken olekaan paikalla.

maanantai 10. syyskuuta 2007

Viisi kuukautta ja vauhti huimaa päätä!




Kuukaudet karttuvat vauhdilla ja pikkukoiruli on jo liki Nopan kokoinen. Näyttäisi tuolla vetoinnolla olevan taipumuksia hiihtokoiraksi :)

Narri oli viikko sitten mukanani Linnansaaressa, jonne teimme opiskelijoiden kanssa retken. Hillittömästi jaksoi penikka touhuta ja kävellä kilometrien lenkin vaihtelevassa metsämaastossa. Sääli, ettei sitä voinut laskea juoksemaan vapaana. Mukavasti Narri touhotti mukana kohteilla, illalla uni maittoi meille molemmille.

Pihassa on nurmi! Ainakin pieniä aukkoja lukuunottamatta. Mikä ihanuus, kun voi laskea koirat ja lapset pihalle leikkimään ja touhuamaan! Vielä on jäljellä siistimistä, muurien, kukkapenkkien ja terassin rakentamista, mutta ne tehdään pikkuhiljaa.

Ensi lauantaina on toko-kisat Varkaudessa. Pitää lähteä uteliaana katselemaan miltä alokasluokan ykkösen suoritus näyttää :) ja ihailla voittaja- ja erikoisvoittaja-luokan koirakoita. Sääli, että viime viikonlopun agikisat jäivät katsastamatta.